Tässä olen vähän pohtinut taas hiljaisuudessa elämää yksin että kaverin kanssa. Ainakin olen oppinut sen että elämästä selviää helpommalla niin että iloitsee pienistäkin asioista ja seuraa unelmaansa. Yrittämällä muuttaa elämäänsä.
Mun elämä ei tosin tästä tuskin enään muutu. Istuttiin eilen illasta kaverin sisävarastossa ja kuunneltiin musiikki ja pohdittiin samalla elämää. Se että on ystävä joka kuuntelee ja puhuu sekä on samalla aaltopituudella voi jo muuttaa ainakin mielen paremmaksi. Hän tokaisi siinä että on oman tiensä kulkija johon sanoin että mä oon eksyny mun polulta jo 500 km sitten.
Samalla olin illasta vähän koetuksilla ennen tätä varastohetkeä. Tapasin kivan pojan ja juttelin hänen kanssaa ja hän tuli luokseni mutta sitten tämä oma sankarini soitti ja en pystynytkään mihinkään tuntemattoman kanssa. En tajua...hän voi pysäyttää tyhmät ajatukseni ja tekoni tuosta noin vain. No ei tuntematon ollutkaan sitten luonani yötä.
Rakkaus on kova juttu.
Jos tää olis su viimene päiväs?
